Rentoutta puutarhasta ja omasta pihasta, katso vinkit

Suomen kesä on lyhyt, mutta päivät pitkiä ja täynnä valoa. Onkin todella rentouttavaa rakentaa omalle pihalleen tai puutarhaansa pieni alue, jossa voi oleskella rauhassa. Tänne on helppo vetäytyä vaikka juomaan aamukahvit tai nauttimaan iltapäivän auringosta. Samalla tulee oltua ulkoilmassa ja nautittua luonnosta. Pihaa voi muokata oman mielensä ja henkilökohtaisen makunsa mukaan, pihalla oman alueensa luovat esimerkiksi erilaiset katokset tai vaikka kasvihuone, jonka voi halutessaan sisustaa oleskelualueeksi. Näin on samalla suojassa tuulelta ja sateelta, mutta pääsee kuitenkin omaan rauhaansa.

Luonnonläheistä sisustusta

Jos haluaa jatkaa luontoteemaa myös terassilla ja puutarhassa, kannattaa sisustuksessa noudattaa säänkestäviä ja luonnonläheisiä materiaaleja, vaikka alue olisikin suojattu. Näin saa lisättyä puutarhan seesteistä tunnelmaa. Erilaiset puiset huonekalut ja tuolit, sekä vaalean sävyt luovat helposti rauhoittavan kokonaisuuden. Tuolien lähelle voi hommata myös erilaisia vilttejä, jotta kylmä ei pääse yllättämään. Lämpimällä säällä ne taas toimivat pehmusteina. Syksyn pimeneviin iltoihin saa tunnelmaa erilaisilla lyhdyillä ja kynttilöillä, jotka muodostavat lämpimän ja valaisevan ilmapiirin.

Jos pihalle haluaa rakentaa enemmän oleskelutilaa, kannattaa suosia vaikkapa tummasävytteisiä liuskakiviä, jotka lämpenevät hyvin ja tuntuvat paljaiden jalkojen alla ihanalta varsinkin kesäaamuisin. Lisäksi kuvista on nähtävissä erilaisten viherkasvien läsnäolo, joka itsessään jo rauhoittaa. Viherkasvit ovat helppo sisustuselementti varsinkin sisälle, sillä ne luovat tunnelmaa ja usein myös puhdistavat huoneen ilmaa.

Pihalle voi tilata myös suunnittelun

Halutessaan voi olla yhteydessä ammattilaiseen pihasuunnittelijaan, joka toisinaan pihasuunnitelman lisäksi myös vastaa materiaalien hankkimisesta ja joskus jopa kaiken työn tekemisestä. Tämä on aivan kiinni siitä, mitä suunnittelijan kanssa sovitaan. Monella puutarhaliikkeellä on myös omat suunnittelupalvelunsa, joista voi kysellä pihasuunnittelun hintaa ja toteutusta.

Tärkeintä oman pihan sisustuksessa on, että siellä viihtyy itse. Erilaiset artikkelit tarjoavat runsaasti vinkkejä ja kuvia, joita on helppo yhdistellä ja valita mieleisensä elementit. Kukkien ja kasvien suhteen kannattaa valita omia suosikkejaan, ei suinkaan niitä joita näkee valmiissa kuvassa. Lisäksi muutkin materiaalit kannattaa vähintään katsoa läpi ja kuvitella ne sijoituspaikkaansa, Näin saa rakennettua itseään miellyttävän oleskelutilan, jossa on hyvä rentoutua.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *