Riippumatossa huolet unohtuvat

Riippumatossa keinuminen yhdistetään helposti kaukaisille autioille saarille tropiikkiin, jossa rannalla kuunnellaan aaltojen kohinaa ja juodaan drinkkejä kookospähkinöistä, nauttien kiireettömästä elämästä ja auringosta. Tämä onkin varmasti aivan oivallinen keino rentoutua, mutta valitettavasti se vaatii aikaa ja budjettia, joka ei ole kovinkaan monelle mahdollinen ainakaan joka kerralla kuin kokee tarvitsevansa pientä rentoutusta. Sen sijaan riippumatto on hyvälaatuisenakin melko kohtuuhintainen hankinta, jossa voi helposti makoilla vaikka omassa olohuoneessaan. Jos trooppista tunnelmaa haluaa lisätä, voi hankkia vaikka lämpölampun ja ruukkupalmuja, joiden katveessa on helppo pistää äänitteeltä aallot soimaan ja nauttia tropiikin tunnelmasta omassa kodissaan.

Riippumatto tarkoituksen mukaan

Jos riippumaton hankkimista alkaa suunnitella, kannattaa ensin miettiä minkälaisissa olosuhteissa sitä aikoo käyttää. Kodin olohuoneessa tai parvekkeella telineissä kiinni oleva riippumatto ei vaadi samanlaista kestävyyttä kuin retkeilyssä käytettävä riippumatto, jonka on yleensä oltava lujaa tekoa ja kestettävä erilaisia sääolosuhteita.

Riippumatto voi olla myös sisustuselementti, joka tuo kotiin tropiikin tunnelmaa. Mattoa ei välttämättä voi, eikä kannata porata seinään ruuveilla kiinni, mutta sopivia telineitä on saatavilla usein samoista paikoista kuin mattojakin. Varsinkin kauniit puiset telineet voivat sopia sisustukseen hyvin, kun ne sijoittaa esimerkiksi huonekasvien keskelle. Lisäksi kotiinsa saa mukavan nurkkauksen, jonne voi vetäytyä vaikka lukemaan tai rentoutumaan hetkeksi.

Riippumattoa hankkiessa kannattaa kiinnittää huomiota myös sen materiaaliin. Herkkäihoiset hyötyvät huomattavasti enemmän ihoystävällisestä materiaalista, joka ei pistele tai kutita. Riippumatto on parhaimmillaan mitä ihanin rentoutumisväline, jossa huolet unohtuvat ja itsensä voi antaa vajota lähes tiedottomuuden tilaan, kun rentoutuu matossa. Toisaalta kaikki tämä vaatii hyvälaatuisen maton, joka on riittävän kestävä. Lisäksi maton telineissä kannattaa kiinnittää huomiota niiden huoltamiseen. Jos telineessä on jousia tai saranaosia, ne kannattaa pitää hyvin öljyttyinä ja kiristettyinä, sillä mikään ei pilaa rentoa lepohetkeä niin helposti, kuin kitisevä teline, jossa jokainen pieni liikahdus aiheuttaa nitinää.

Kun matto on kunnolla kiinnitetty ja mieluisa ympäristö on löytynyt, ei tarvitse muuta kuin järjestää olosuhteet sellaiseksi, että ne miellyttävät. Käteen voi vaikka napata hyvän kirjan ja ottaa kupin teetä tai hedelmäjuomaa ulottuville. Sen jälkeen ei tarvitse muuta kuin nauttia olostaan.