Tuoksukynttilät tuovat rentoutta arkeen

Monia saattaa vaivata kotona tunkkaisuuden haju tai ehkäpä naapurista kantautuva ruuan käry tulee jatkuvasti ilmastointiputkia tai avoimia ikkunoita pitkin. Jos koti ei tuoksu luonnostaan hyvältä, se vaikuttaa helposti mielentilaan ja saattaa aiheuttaa jopa ahdistusta niille, jotka ovat herkkiä käsittelemään asioita hajuaistinsa kautta. Tuoksukynttilät ovat hyvä tapa peittää kodin luonnostaan ikävät hajut, kuten vaikka haisevan kissanhiekan tai kuivan viemärin.

Tuoksu ei ole ainoa tärkeä ominaisuus

Tuoksukynttilöissä itse tuoksu on toki tärkeä ominaisuus, mutta se ei suinkaan ole ainoa asia, johon on syytä kiinnittää huomiota. Kynttilöiden miellyttävyyteen vaikuttaa luonnollisesti myös niiden voimakkuus, sillä kukaan ei halua polttaa kynttilöitä, joiden haju on tukahduttavan vahva. Toisaalta kynttilöistä ei hajustamisessa juuri ole hyötyä, jos tuoksu on olematon. Lisäksi kynttilöissä on eroa niiden kestävyydessä ja säilyvyydessä. Monissa kynttilöissä on lyhyt lanka, joten kynttilä palaa loppuun hyvin nopeasti. Tuoksukynttilöitä ostaessa kannattaakin sijoittaa kynttilöihin, joita saa laadukkaista paikoista, jotka on tunnetusti hyväksi todettu.

Tuoksuilla on mahdollista luoda tunnelmaa kotiin

Monet tuoksukynttilät tähtäävät nimenomaan siihen, että ne luovat rauhoittavaa ja eteeristä tunnelmaa tuoksuilla, joita ihmiset yleensä yhdistävät rauhallisiin paikkoihin, kuten metsiin ja puutarhoihin. Monen tuoksukynttiläharrastajan suosikkeihin kuuluvatkin esimerkiksi seetripuuta ja muita luonnon tuoksuja muistuttavat kynttilät. Liian voimakkaita kukkaistuoksuja kannattaa välttää, sillä niistä tulee varsinkin huonolaatuisina jopa ällöttävän makea haju, joka ei toimi rentouttavana vaan päin vastoin. Hyvälaatuisissa tuoksukynttilöissä on myös mahdollisimman paljon luontaista tuoksua, eikä teollista hajua, joka kynttilöihin jää kun valmistus on tehty huolimattomasti.

Rauhoittavia tuoksuja on useita

Tuoksukynttilää valitessa voi etsiä sekä mielituoksuaan että mahdollisimman rentouttavia ja rauhoittavia tuoksuja. Näitä ovat muun muassa laventeli, vanilja ja sitruunaruoho. Erityisesti mietoina nämä tuoksut luovat lähes pysähtynyttä tunnelmaa, jossa voi helposti nauttia olostaan.

Kynttilöistä muutakin iloa

Kynttilät luovat tunnelmaa tuoksuilla tai ilman, sillä myös hämärä kynttilävalaistus saa aikaan rauhoittavan ilmapiirin. Kynttilän aiheuttama hämyisä valo on samalla lämmin. Kynttilän valo pehmentää helposti teräviä muotoja ja piilottaa esimerkiksi häiritsevät tahrat ja pienet halkeamat esimerkiksi huonekaluissa.